Suomalaisten teleyritysten tarjoamaa helppokäyttöistä Mobiilimaksua hyödyntävien palveluiden sarjassa ykköstilan vei uuden sukupolven mobiililippu- ja maksamissovellus PayiQ Tickets, jolla voi maksaa erilaisia vapaa-aikaan liittyviä palveluita sekä ostaa julkisen liikenteen lipputuotteita jo lähes kaikissa isommissa suomalaiskaupungeissa.
Liikenteen palvelut jyräsivät useamman sarjan voittoon Paras Mobiilipalvelu 2018 -kilpailussa, joka toteutettiin yhteistyössä Digital Forum Finland ry:n, Ohjelmisto- ja e-business ry:n sekä useiden elinkeinoelämän toimijoiden kesken. Kilpailuun osallistui lähes sata palvelua kuudessa eri sarjassa ja sen tuomariston puheenjohtajana toimi liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner. Palkinnot jaettiin Slush-tapahtumassa 5.12.2018.
”Globaalisti skaalautuvien palveluiden tuottaminen tulee jatkossa olemaan yksi Suomen menestymisen kulmakivistä, ja on ilahduttavaa nähdä, kuinka meiltä löytyy tähän potentiaalia esimerkiksi uusien liikenteen palveluiden osalta. Paras Mobiilipalvelu-kilpailu on yksi hyvä tapa nostaa esiin tällaisia uusia palveluita ja niiden tekijöitä” toteaa Berner.
”Olemme tietenkin hyvin iloisia ja ylpeitä tästä palkinnosta. Mobiilimaksun käyttämisestä on pyritty tekemään mahdollisimman helppoa ja vaivatonta, ja onkin hienoa huomata, että käyttäjät ovat samaa mieltä. Myös kehittämämme Turun joukkoliikenteen Föli-sovellus palkittiin parhaana mobiilimaksamisen sovelluksena Slushissa syksyllä 2015. Mobiilimaksun käyttö palvelussamme on kasvanut valtavasti parin viime vuoden aikana. Tämä palkinto kannustaa meitä kehittämään palveluamme vastaamaan entistä paremmin käyttäjien ja liikkumispalveluiden tarpeisiin” kertoo PayiQ:n toimitusjohtaja Tuomo Parjanen.