PayiQ laajentuu Venäjälle

PayiQ laajentuu Venäjälle

Suomalainen älykkään liikkumisen finanssi-teknologiayhtiö PayiQ jatkaa nopeaa kansainvälistymistään. Yhtiö on avannut uuden toimipisteen Moskovaan.

Aiemmin tänä vuonna PayiQ julkisti aloittavansa yhteistyön Venäjän johtavan liikenne- ja viestintävälineitä valmistavan MF Tarifin kanssa. Pilvipohjaisen, mobiilin lippu- ja maksuratkaisun yhdistäminen vahvaan laitteistoinfrastruktuuriin avaa ennennäkemättömiä mahdollisuuksia luoda uudenlaisia palvelukonsepteja ja yhdistää eri palveluita. Yhteistyön tiivistymisen sekä finanssisektorin avausten myötä PayiQ on perustanut tytäryhtiön Moskovaan. Uuden PayiQ Russian toiminnot ovat käynnistyneet ripeästi. Ensimmäiset asiakassopimukset on solmittu ja yhteistyö myös uusien toimijoiden kanssa on hyvässä vauhdissa.

”Etenemme kansainvälistymissuunnitelmamme mukaisesti yhteistyössä Team Finlandin kanssa. Viime vuonna avasimme toimintamme Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa. Nyt vuorossa on Venäjä. Paikallisista toimipisteistä käsin pystymme tukemaan asiakkaitamme ja kumppaneitamme parhaalla mahdollisella tavalla.” sanoo PayiQ:n toimitusjohtaja Tuomo Parjanen. ”Palkittu kolmannen sukupolven PayiQ®-teknologiamme mahdollistaa kaikki yleisimmät digitaaliset maksutavat ja lähes kaikenlaisten lippujen, matkustusmuotojen sekä muiden palveluiden yhdistelmät. Vahva petoksentorjuntamme ja reaaliaikainen käyttäjän ja lipun validointi-teknologiamme ovat tällä hetkellä markkinoiden tehokkaimmat.”

 

Liikkuminen Palveluna, eli Mobility as a Service (MaaS), on kansainvälisesti kasvava liikennealan digitalisaation megatrendi. Se tarkoittaa liikkumispalveluiden tarjoamista käyttäjille uusien teknologioiden avulla siten, että eri kulkutapojen ja palveluiden yhdistäminen on helppoa. Suomi on tämän trendin edelläkävijä. PayiQ on ensimmäisenä kotimaisena yhtiönä kehittänyt tälle uudelle liiketoimintamallille suunnitellun mobiilimaksamisen ratkaisun. Ratkaisu vastaa niihin tarpeisiin, joita digitalisaatio, jaettu talous ja joustavat liikkumispalvelut asettavat maksu- ja lippupalveluille.

Yhtiön toteutukset ovat käytössä jo useassa suomalaisessa kaupungissa ja lisää kaupunkeja on tulossa mukaan. Uusi PayiQ Tickets -sovellus täydentää kaupunkien ja Maas operaattoreiden omia sovelluksia tarjoamalla asiakkaille samat tuotteet ja palvelut kuin paikalliset sovellukset sekä koko matkustusketjun kattavat yhdistelmäliput.

Lisää uutisia

Tilaa uutiskirjeemme